top of page
FUNK_logo-06.png

SUOMEKSI

PÅ SVENSKA

Foto: Janica Lönn
Open call

KUORO

Vuonna 2019 perustettu Suomen Nuorisokuoro koostuu 16-29-vuotiaista laulajista eri puolilta Suomea. Sen tarkoituksena on luoda korkeatasoista vokaalimusiikkia ja tarjota musiikillinen kasvualusta nuorille, joilla on halu kehittyä monipuolisina laulajina ja muusikkoina. Useimmilla laulajilla on musiikkilukiotausta, ja monet ovat myös päätyneet opiskelemaan ja työskentelemään taide- ja musiikkialalle. 

 

Kuoro on konsertoinut eri puolilla Suomea, esiintynyt festivaaleilla (mm. Norbusang Porvoo 2019, Sång- och musikfesten Helsinki 2022, International Baltic Sea Competition 2023) sekä osallistunut Svenska Kulturfondenin suurnäyttämöteokseen Världens lyckligaste land Helsingin, Turun ja Vaasan kaupunginteattereissa. 

 

Suomen Nuorisokuoro on osa De Ungas Musikförbund i Svenskfinlandin (DUNK) toimintaa. Kuoron taiteellisena johtajana on sen perustamisesta saakka toiminut Elisa Huovinen. Tuottajana toimii Lina Sandvik.

Palkinnot ja nimitykset 

  •  Ylen Vuoden Nuorisokuoro 2023-2024. Palkintoon kuului        esiintyminen Musiikkitalossa järjestettävässä Jouluiset yhteislaulut -konsertissa, sekä Ylen radioima konsertti keväällä 2024. 

  • Vuoden kuorolevy 2022-palkinto kuoron ensilevystä Triumf att finnas till. Palkinnon myönsivät Suomen Kuoronjohtajayhdistys, Sulasol ja Yle.

  • Kaksi kultaleimaa Tampereen Sävelen kuorokatselmuksessa 2023

HARJOITUKSET

Laulajat ilmoittautuvat mukaan aina yhdeksi kaudeksi (syys- ja kevätkausi) kerrallaan. Yhtenä kautena kuoro järjestää 3-4 harjoitusviikonloppua, jotka sisältävät vähintään yhden konsertin ja vähintään yhden pidennetyn harjoitusviikonlopun. Jotta kaikilla laulajilla olisi yhtäläiset edellytykset osallistua kuoron toimintaan, kustantaa kuoro jokaiselle matkat, ruokailut ja majoituksen kuoroleirien aikana. Kuoron laulajat ovat, kuten myös vastaavissa kansallisissa nuorisokuoroissa muissa Pohjoismaissa, erittäin lahjakkaita ja ahkeria ja lisäksi hyviä nuotinlukijoita. He ovat todella motivoituneita ja harjoittelevat stemmojaan itsenäisesti myös kuoroleirien ulkopuolella.

OHJELMISTO

Ensimmäisten toimintavuosien aikana kuoron ohjelmisto on pääasiassa koostunut suomalaisesta, pohjoismaisesta ja baltialaisesta musiikista, mutta myös orkesterisäestyksellisistä teoksista, kuten Leonard Bernsteinin Chichester Psalms ja Igor Stravinskyn Symphony of Psalms. Kuoro tilaa myös ahkerasti uutta musiikkia, mm. Säde Bartlingin teokset Minä yksin ja meri ja Triumf att finnas till. Ne saivat kantaesityksensä kesällä 2021 ja myös levytettiin keväällä 2022. Teosten sisältö sai inspiraationsa kuorolaisten kirjoittamista teksteistä ja runoista. Laulajien omaa taiteilijuutta ja osallistumista pidetään kuorossa suuressa arvossa, mikä on lisännyt kuorolaisten luovuutta ja intoa. Useat heistä sovittavat ja säveltävät omia teoksiaan, joita myös harjoitellaan yhdessä ja esitetetään kuoron konserteissa. 

 

KUORON KIELET - SUOMI JA RUOTSI

Kuoron toiminta tapahtuu aktiivisesti ja vaivattomasti kahdella kotimaisella kielellä, ja kielimuureja on alusta saakka rikottu menestyksekkäästi, kuitenkin kumpaakin toimintakieltä kunnioittaen. Myös kuoron taiteellinen johtaja ja tuottaja edustavat tasapuolisesti molempia kotimaisia kieliä.

Kuoron ensimmäinen levy

Suomen Nuorisokuoro julkaisi ensimmäisen levynsä Triumf att finnas till kesäkuussa 2022. Levy voitti Suomen Kuoronjohtajayhdistyksen, Sulasolin ja Ylen myöntämän "Vuoden kuorolevy 2022"-palkinnon. Levyn voi ostaa kuorolta, ja sitä voi kuunnella Spotifystä.

Levyn hinta: 10€  (15€ kotiinkuljetettuna)

Osta levy: lina@dunk.fi

Levy Triumf att finnas till sisältää kuoron ydinohjelmistoa sen ensimmäisiltä kolmelta toimintavuodelta. Liettualaisen Vaclovas Augustinaksen musiikki on kulkenut kuoron mukana aina ensikonsertista saakka. Teoksessa Anoj pusėj Dunojėlio kuullaan sodan aiheuttama suru ja kaipuu kotirintamalla; ensin kuullaan kaihoisa melodia, joka improvisaation kautta punoutuu vuolaaksi klusteriksi. Teos Tykus tykus tuli tutuksi pandemia-ajan alussa keväällä 2020, kun kuoro teki kappaleesta virtuaalikuoroesityksen. 

 

Virolaissäveltäjien Pärt Uusbergin ja Ester Mägin musiikkiin kuoro tutustui myös jo ensimmäisenä toimintavuonna. Kummankin säveltäjän herkkä ja yksityiskohtainen sävellystyyli sopii kuoron soinnille, ja säveltäjien valitsemat tekstit koskettavat kerta toisensa jälkeen. 

 

Kuoron toimintasuunnitelmassa oli jo perustamisvaiheessa idea uuden kuoromusiikin tilaamisesta suomalaiselta nykysäveltäjältä. Jo vuonna 2019 päätettiin tilata kaksi teosta - toinen suomeksi ja toinen ruotsiksi - jotka pohjautuisivat itse kirjoittamiimme teksteihin voimaantumisesta, ihmisenä kasvamisesta ja uskalluksesta. Teokset on säveltänyt Säde Bartling, joka valitsi lopulliset tekstit bassoltamme Aapo Tervolta sekä Edith Södergranilta. Teokset Minä yksin ja meri ja Triumf att finnas till saivat ensiesityksensä elokuussa 2021. 


Lisäksi levyllä kuullaan konserttien bravuuri, Bengt Ollénin sovitus ruotsalaisesta kansansävelmästä I denna ljuva sommartid. Teoksessa värikylläinen sointi pääsee valloilleen kehittyen hiljaisesta hyminästä voimakkaaseen yläsävelsarjamattoon, jonka kruunaa kylmiä väreitä nostattava kulning-soolo.

KÖREN

Finlands Ungdomskör grundades år 2019 och består av sångare i åldern 16-29 år från olika håll i Finland. Körens syfte är att skapa högklassig vokalmusik och erbjuda en musikalisk grund och språngbräda åt unga som vill utvecklas till mångsidiga sångare och musiker. Flera av sångarna har en bakgrund från musikgymnasium och många har även valt att studera och arbeta inom konst- och musikbranschen. 

 

Kören har hållit konserter på olika orter i Finland, uppträtt på festivaler (bl.a. Norbusang i Borgå 2019, Sång- och musikfesten i Helsingfors 2022International Baltic Sea Competition 2023) och medverkat i Svenska Kulturfondens storsatsning Världens Lyckligaste Land på stadsteatrar i Helsingfors, Åbo och Vasa år 2023. 

 

Finlands Ungdomskör administreras av DUNK - De Ungas Musikförbund i Svenskfinland. Elisa Huovinen har varit körens konstnärliga ledare ända sedan start, och Lina Sandvik fungerar som körens producent.

PRISER OCH UTMÄRKELSER  

  • Årets Ungdomskör 2023-2024, utsett av Yle. Till utmärkelsen hörde ett uppträdande i samband med konserten Jouluiset Yhteislaulut i Musikhuset, samt en kommande konsert våren 2024 som även radiosänds av Yle.

  • Årets körskiva 2022 för skivan Triumf att finnas till, utdelat av Finlands Körledarförening, Sulasol och Yle

  • Två guldstämplar i körmönstringen Tampereen Sävel 2023

 

ÖVNINGAR

Sångarna anmäler sig för en termin åt gången (två terminer per kalenderår). En termin består normalt av tre övningsveckoslut, en mindre konsert och kronas av ett större konsertveckoslut. För att sångarna ska få mötas med samma förutsättningar bekostar kören alla deltagares resor, kost och logi under lägret. Körsångarna är, liksom hos de övriga nordiska nationella körerna, mycket duktiga sångare och notläsare. De är oerhört motiverade och arbetar enskilt med sin stämma inför varje körläger.

 

REPERTOAR

Körens repertoar har sedan början av körens verksamhet i huvudsak bestått av finsk, nordisk och baltisk musik, men också av verk med orkesterackompanjemang, såsom Leonard Bernsteins Chichester Psalms och Igor Stravinskijs Symphony of Psalms. Kören beställer aktivt ny musik, bl.a. Säde Bartlings verk Minä yksin ja meri och Triumf att finnas till. De uruppfördes sommaren 2021 och spelades in våren 2022. Verken inspirerades av koristernas texter och dikter. Sångarnas egen konstnärlighet värdesätts högt i kören, vilket har lett till en ökad kreativitet hos ungdomarna. Flera sångare arrangerar och komponerar egen musik, som också övas av kören och framförs på konserter.

 

KÖRENS SPRÅK - FINSKA OCH SVENSKA 

Körens kommunicerar aktivt och obesvärat på de båda inhemska språken och har framgångsrikt rivit språkbarriärer. Körens konstnärliga ledare Elisa Huovinen och producent Lina Sandvik använder både finska och svenska i sin kommunikation med kören.

 

KÖrens första skiva 

Finlands Ungdomskör gav ut sin första skiva Triumf att finnas i juni 2022. Skivan vann priset för "Årets körskiva 2022" av Finlands Körledarförbund, Sulasol och Yle. Skivan går att köpa från kören och hittas även på Spotify.

Skivans pris: 10€  (15€ hemskickad)

Köp en skiva: lina@dunk.fi

Skivan Triumf att finnas till består av körens grundrepertoar från dess tre första verksamhetsår. Litauiern Vaclovas Augustinas musik har följt oss ända sedan debutkonserten. Verket Anoj pusėj Dunojėlio handlar om den sorg och saknad på hemmafronten som kriget ger upphov till; först hörs en vemodig melodi, som genom improvisation sammanflätas till ett flödande kluster. Verket Tykus tykus blev först bekant för kören i pandemitidens början våren 2020, då kören gjorde ett virtuellt körframförande av stycket.


De estniska tonsättarna Pärt Uusbergs och Ester Mägis musik blev kören också bekant med redan under sitt första verksamhetsår. Båda tonsättarnas känsliga och detaljerade kompositionsstil passar för körens klang och texterna som tonsättarna har valt berör gång på gång.

 

I vår verksamhetsplan fanns redan i etableringsskedet tanken att beställa ny körmusik av finländska samtida tonsättare. Redan år 2019 beslöt kören att beställa två verk - det ena på finska och det andra på svenska - som skulle basera sig på texter som koristerna själva skrivit om självbemyndigande, om att växa som människa och om mod. Verken har tonsatts av Säde Bartling, som valde de slutliga texterna av vår bas Aapo Tervo och av Edith Södergran. Verken Minä yksin ja meri och Triumf att finnas till uruppfördes i augusti 2021.


Dessutom finns på skivan bravurnumret från våra konserter, Bengt Olléns arrangemang av den svenska folkmelodin I denna ljuva sommartid. I detta verk frigörs vår färgmättade klang då den utvecklas från ett stillsamt nynnande till en kraftig övertonsmatta, som kröns av ett kulnings-solo
som ger kalla kårar.

 

Kören
57BF72C1-E7B0-46E1-9429-AD2E87F14168.jpeg
FOTO2 - Iida Salenius_Illusia Photography.jpg
ELISA HUOVINEN
Taiteellinen johtaja / Konstnärlig ledare
Elisa Huovinen

Elisa Huovinen on valmistunut musiikin maisteriksi erinomaisin arvosanoin Sibelius-Akatemian musiikin johtamisen aineryhmästä keväällä 2016 sekä musiikkipedagogiksi Metropolia Ammattikorkeakoulusta pääaineenaan kuoron- ja yhtyeenjohto vuonna 2017. Häntä ovat opettaneet mm. Matti Hyökki, Nils Schweckendiek, Tõnu Kaljuste, Jani Sivén, Atso Almila ja Leif Segerstam.

 

Opintojensa jälkeen Huovinen on niittänyt mainetta sekä kotimaassa että ulkomailla: vuonna 2018 hän voitti ensimmäisen palkinnon sekä Suomalaisessa kuoronjohtajakilpailussa että kansainvälisessä Gheorghe Dima -kuoronjohtokilpailussa.


Huovinen on kysytty vieraileva johtaja ja harjoituttaja monissa pääkaupunkiseudun kuoroissa (mm. Dominante, EMO Ensemble, Somnium Ensemble, Akademiska Sångföreningen, Tapiolan kuoro). Ulkomailla Huovinen on työskennellyt lukuisten kuorojen kanssa (mm. Eesti Filharmoonia Kammerkoor, Eesti Rahvusmeeskoor, Transylvania State Philharmonic Choir, Ars Nova Copenhagen, Zürcher Sing-Akademie, Stuttgart Kammerchor).

 

Vuodesta 2018 lähtien Huovinen on toiminut Suomen kuoronjohtajayhdistyksen puheenjohtajana. Lisäksi hän on toiminut Sibelius-Akatemiassa kuoronjohdon tuntiopettajana vuodesta 2017 lähtien. Huovinen tekee myös töitä laulajana mm. Helsingin kamarikuorossa ja Sibelius-Akatemian vokaaliyhtyeessä. Vuosina 2012-13 hän lauloi Savonlinnan Oopperajuhlakuorossa.

Elisa Huovinen är utbildad musikmagister inom dirigering med utmärkta vitsord från Sibelius-Akademin (2016). Hon har även avlagt examen inom musikpedagogik vid Yrkeshögskolan Metropolia med kör- och ensembleledning som huvudämne (2017). Huovinen har undervisats av bland andra Matti Hyökki, Nils Schweckendiek, Tõnu Kaljuste, Jani Sivén, Atso Almila och Leif Segerstam.

Efter studierna har Huovinen etablerat ett gott rykte både i Finland och utomlands. År 2018 vann hon första pris i Finlands köridigeringstävling samt i den internationella köridirigeringstävlingen Gheorghe Dima.

Huovinen är efterfrågad dirigent och instuderare i flera av huvudstadsregionens körer (bland andra Dominante, EMO Ensemble, Somnium Ensemble, Akademiska Sångföreningen och Tapiolakören). Utomlands har Huovinen dirigerat bland andra Eesti Filharmoonia Kammerkoor, Eesti Rahvusmeeskoor, Transylvania State Philharmonic Choir, Ars Nova Copenhagen, Zürcher Sing-Akademie, och Stuttgart Kammerchor.

Huovinen är sedan 2018 ordförande för Finlands körledarförbund. Sedan 2017 undervisar Huovinen i körledning på timbasis vid Sibelius-Akademin. Huovinen jobbar även som sångerska i bland annat Helsingfors kammarkör och i Sibelius-Akademins vokalgrupp. 2012-2013 medverkade hon i Nyslotts operafestivals kör.
 

Harjoitukset ja konsertit

ÖVNINGAR och konserter

We are the Finnish Youth Choir, our friends call us FUNK!
Datum
Insjungningar

OTA YHTEYTTÄ / TA KONTAKT

Kuoroa hallinoi / Kören administreras av:

DUNK - De Ungas Musikförbund i Svenskfinland

Elisa Huovinen

Taiteellinen johtaja / Konstnärlig ledare

elisa@dunk.fi

Lina Sandvik

Tuottaja / Producent

lina@dunk.fi

0409621695

Lina Sandvik

Admin

lina@dunk.fi

Hilde Talus Losvik

Verksamhetsledare

hilde@dunk.fi

Hanna Kronqvist

Puheenjohtaja / Ordförande

  • Follow us on Facebook
  • Follow us on Instagram
DUNK ny logo 1.png
Hallå-logo.png
fonden.png
OKM - Fi + SE.png
Konstsamfundet.png

© Suomen Nuorisokuoro / Finlands Ungdomskör 2019

 

Graphic design by Mya Rydman

Website design by Rosanna Halttunen
Petra Eklund-Saloheimo

Kontakt
bottom of page